Renja Reenpää
ihmisasiantuntija
Olen optimisti. Olen akateemisesti koulutettu utelias ihminen. Tunnustaudun naiseksi. Supervoimani on mennä eteenpäin. Olen tavoitteellinen valmentaja. Olen ratkaisija. Olen hypnoterapeutti. Elämä on huikeaa ja uskon evoluutioon. Olen esiintyjä ja nautin kun saan tuoda näkemyksiäni muiden ihmeteltäväksi.
Varmistan, että pystyt mihin haluat. Kehitän ja kehityn kanssasi.
Yllä ja alla näet palasia omaa identiteettiäni. Oletko miettinyt kuinka näkemys itsestäsi vaikuttaa olotilaasi ja tuloksiin joita saavutat elämäsi osa-alueilla?

"Valmennan järjellä ja sydämellä aina sinun parastasi ajatellen. Tärkeää on, että tunnun ihmiseltä, jonka voit päästää osaksi elämääsi."

Life coach
Olen ihmisasiantuntija, koulutukseltani Mentor Masterclass sertifioitu life coach. Reittini valmentajaksi alkoi jo esimiesurani alkuvaiheista. Jälkeenpäin ymmärsin olleeni aina asiasubstanssin sijaan kiinnostunut ideoista, ihmisistä, heidän motivaatiostaan sekä toiminnastaan. Kysyin usein itseltäni miksi. Tein irtioton vuonna 2009 johtotehtävistäni ja lähdin kiertämään maailmaa itsekseni. Söin illallista yksin ravintolassa ensimmäistä kertaa tuona vuonna San Franciscossa. Seuranani taisi olla muistivihko ja lasi viiniä. Maailmankiertueeni jälkeen asetuin New Yorkiin, jossa kouluttauduin näyttelijäksi ja myöhemmin valmentajaksi. Oman valmennusyritykseni Ahaa Helsingin perustin 2016. Sillä tiellä olen edelleen.
Kliininen HYPNOTERAPEUTTI
Olen Suomen hypnoosiliiton jäsen. Suomen Hypnoosiliitto ry:n jäsenet noudattavat yhdistyksen sääntöjä ja eettisiä ohjeita. Tiedätkö ne haaveet, jotka ovat tuntuneet liian kaukaisilta toteuttaa? Tiedätkö tilanteet, joissa et vain tunnu etenevän huolimatta yrityksistäsi? Kohoaako hiki kämmeniisi ja ilmestyykö värinä ääneesi jännittävässä tilanteessa? Valmennuksessani pureudutaan usein näkemyksiin ja uskomuksiin itsestä, maailmasta ja muista ihmisistä ympärillä. Sieltä löydämme todellisia syitä viivyttelyyn, huonoon oloon ja jumitukseen. Valmennuksen rinnalle halusin lisää voimaa näiden jarruttavien näkemysten pysyvään muuttamiseen. Kouluttauduin Kliiniseksi hypnoterapeutiksi ICH:n ammatillisessa koulutuksessa, josta valmistuin kesällä 2020. Lisätietoja ja minut löydät www.suomenhypnoosiliitto.fi tai www.ichypnosis.com sivustoilta.
Olen myös pioneeri Suomessa hypnoosin ja valmennuksen yhdistämisessä. Hypnocoaching on tehokasta valmennusta yhdistettynä hypnoositilan tuomiin hyötyihin. Hypnoosi on mielihyvää tuottavaa ja stressiä laukaisevaa. Onkin mahtavaa nähdä asiakkaan tiputtavan turhia taakkoja harteiltaan ja kokevan syvää rentoutta ja tyytyväisyyttä hypnoosin jälkeen. Huikeaa!
esiintyjä
Halu esiintyä, tulkita, antaa ja olla esillä, mutta pelko epäonnistumisesta, muiden mielipiteistä ja lähes maailmanloppu voi kummitella esiintyjän mielessä. Niin minunkin. Muutin syksyllä 2010 New Yorkiin opiskelemaan näyttelemistä. Se oli just niinkuin elokuvista, illat työskentelin baarissa päivät menivät näyttelijäkavereiden kanssa treenatessa ikonisessa kaupungissa. Jälleen luulen, että aina kyse oli ihmisistä, mielen toiminnasta ja muutoksesta.
Oletkin aikoinaan saattanut nähdä mun esiintyvän lavalla tai open mic illassa New Yorkissa. Ehkä nähnyt sovittelevan taulua Ikean TV mainoksessa tai törmännyt Alkossa heidän mainoskasvonaan. Olet saattanut todistaa mun valmentamista ja juontamista ryhmässä tai Howtomon isossa verkkotapahtumassa. Kaikissa näissä yhteisenä nimittäjän on jännitys, josta oikeastaan pääsin lopullisesti irti vasta hypnoosin avulla.

KAUPPATIETEIDEN MAisteri
Olen ollut yrittäjä vuodesta 2016. Lukion jälkeen en ollut ollenkaan varma siitä mitä haluan tehdä, joten tein tarjoilijan töitä pari vuotta ennen Helsingin Kauppakorkeaan pääsyä. Olinkin hurjan kunnianhimoinen, janosin vastuuta ja valtaa. Etenin urallani todella vauhdikkaasti, pysähtymättä katsomaan taakseni. Pysähtymättä onnittelemaan itseäni kaikista onnistumisistani.
Kartutin kokemusta markkinoinnista ja johtamisesta nopealla temmolla. Äitiäni hirvitti nopea vauhti. Puolentoista vuoden päästä valmistumisestani olin toimistusjohtaja pienessä mainostuotantoyhtiössä ja vuosi siitä kipusin Suomen suurimman työnantajan "pääkonttorin" digitaalisen markkinoinnin vetäjäksi. Analyyttinen mieleni, ratkaisuhakuinen otteeni ja kokeileva luonteeni johdattivat minut aina uusille poluille. Tutkimusmatkailija minussa vie aina uusien haasteiden pariin. Ensimmäisen oman yrityksen Ahaa Helsingin perustin vuonna 2016.
Yrittäjänä olo ei ole poistanut rakkauttani esimiestyöhön, ihmisten(henkilöstön) kehittämiseen, muutosjohtamiseen, hyvään dialogiin ja myös arkisiin rutiineihin exceleineen. Näiden toteuttamiseen on perustettu 2022 Kitka Group.

PERHEELLINEN
Olen onnellisesti naimisissa ja kahden valloittavan, omapäisen lapsen äiti. Perheennyin ja asetuin aloilleni ehkä jonkun mielestä vanhemmalla iällä, sain ensimmäisen lapseni 35 vuotiaana. Lapsen saaminen oikeastaan laittoi mut polvilleen, sysäsi mut uudelle vaikeakulkuiselle, mutta antoisalle tielle. Kerran säikähdin kuvajaistani, kävelyllä Bulevardilla, kun näyteikkunasta heijastui perheenäiti. Se yllätti minut. Vapaa-aikani vietän perheen ja ystävien lisäksi mieluiten lukemalla tai joukkuelajien parissa.
Olen naurettavan innoissani mahdollisuudesta työskennellä kanssasi! Nyt on aika istua ohjaajan paikalle omassa elämässäsi.
